torstai 12. toukokuuta 2016

Hääkampaus - mitenkä sitä kuontalonsa haluaisi hääpäivänä asettuvan?

En ole oikestaan juurikaan asiaa miettinyt, mutta eilen kun olin istahtaneena kampaajani penkkiin, niin otimme asian puheeksi. Olin hänelle jo aiemmin lähettänyt kuvia hääpuvustani, jotta hän voisi lähempänä häitämme miettiä ideoita kampauksen suhteen. On nimittäin tosi oleellista, että kampaus sopii mekkoon! Yhtä lailla on tärkeää, että kukat sopivat mekon kanssa yhteen - tästä syystä lähetinkin myös valitsemalleni floristille kuvan mekostani, jotta hän osaisi kertoa millainen morsiuskimppu siihen sopisi. Palaamme Kukkakauppa Freesin Marian kanssa asiaan sitten myöhemmin kesällä. :)

Mutta siitä kampauksestahan minun piti kirjoitella. Omaan mekkooni ei mielestäni oikein sopisi mikään rönsyilevä kiharapilvi, vaan enemminkin joku sileämpi niskanuttura. Kampaajani Katja Kampaamo Kuvastimesta olikin samoilla linjoilla - voin varmasti hyvillä mielin mennä kaunistautumaan Katjan käsiin hääpäivänä, niin hyvin hän aina osaa tehdä juuri minun näköiseni hiukset. :) Uskon siis, että myös hääkampauksen hän osaa tehdä paremmin, kuin hyvin. Siinä muuten vinkki vitonen muillekin pk-seudulta pätevää kampausten tekijää (ja kampaajaa) etsiville. Katja on tehnyt kampauksia mm. linnanjuhliin, joten on varmasti osaava tekijä. Kannattaa kuitenkin olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska Katja on suosittu!

Minä haaveilen suht yksinkertaisesta nutturakampauksesta, jonka pääpaino olisi niskassa. Siinä saisi olla näyttävyyttä, mutta ei liikaa. En myöskään halua mitään hiuskoristetta tai kukkia tukkaan. Ne ovat kyllä kauniita, mutta eivät tunnu omilta - ainakaan tässä vaiheessa.

Kuvat Pinterestistä


Nämä kaikki kolme yllä olevaa ovat ihania! Toisaalta kampaukseen voisi olla kiva yhdistää letti jollakin tapaa. Tosin haluan ehkä kaasokampaukseeni letin parin viikon päästä, että periaatteessa voisi hääkampaus sitten olla jotain muuta...




Pidämme Katjan kanssa hääkampauspalaverin elokuussa, niin siihen asti on ainakin aikaa miettiä omia mieltymyksiä. Katja myös tekee minulle häämeikin, joten pitää tuumailla sitäkin viimeistään siihen mennessä. :) Kunhan ehdin uhrata ajatuksia tällekin aiheelle, niin kirjoittelen siitäkin varmasti.

Värjäsimme eilen hiukseni aika tummanruskeiksi ja luulen, että tämän tyyppinen sävy olisi kiva pitää myös hääpäivänä. Nyt ei ole valitettavasti kuvaa väristä ja uudesta tukasta, mutta laitan sellaisen tulemaan pikapuoliin.

Mitä tuumitte näistä kampausideoista?

2 kommenttia:

  1. Todella kauniita ja sopivan rentoja kampauksia. Itse rakastan kaikkia hiuskoristeita ja lettejä. Varsinkin tuo koru toisiksi viimeisessä kuvassa on upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hiuskoristeet ovat kyllä kauniita ja voihan se olla, että minunkin mielipiteeni muuttuu ennen häitä ja sellaisen haluankin hiuksiini :) itse kampaus saisi olla suht yksinkertainen, mutta näyttävä.

      Poista

Jätäthän kommenttia!